"Päätin osallistua Elementaalinen ääni -kurssille, koska halusin hemmotella itseäni sekä tehdä tilaa luovuudelle keväällä 2024 vastapainoksi stressaavassa elämäntilanteessa. Koin, että kurssi tarjosi juuri sitä mitä tarvitsin: suorittamisesta vapaan, luovan, intuitiivisen ja lempeän tilan. Sain viisaita muistutuksia elämän hetkellisyydestä ja sen ihmeestä nauttimisesta pysähtymällä kuuntelemaan omaan kehoa ja ääntä. Erityisesti onnistuin kurssilla havinnoimaam kehollisuutta äänenkäytössä. Opin tarkastelemaan äänen värähtelyjä uudella ja hienovaraisella tavalla!"
- Heini, 2024 kurssilainen

"Elementaalinen äänikurssi oli kaunis kokonaisuus, jossa luotiin turvallinen tila tutkia omaa ääntä ja sisintä. Harjoitukset olivat monipuolisia ja rohkaisevia. Kurssi oli enemmän, kuin pelkästään äänenkäytön harjoittelua. Itselleni kurssi mahdollisti myös kehoon patoutuneiden tunteiden ulos päästämistä ja eheytymistä rakkaudellisessa ilmapiirissä. Magdan energia oli lämmin, maadoittava ja kannatteleva. Suosittelen kurssia erityisesti heille, ketkä ovat kadottaneet äänensä, ja tarvitsevat erityisen hellän ympäristön sen tutkimiseen.

Kiitos sydämeni pohjasta!"

—Maiju

"Elementaalinen äänikurssi oli minulle kokonaisvaltaista yhteydessä olemista: yhteyttä itseen, luontoon ja toisiin. Magdalena loi lempeällä ja juurevalla läsnäolollaan turvallisen tilan, jossa jokainen sai tulla näkyväksi ja kuuluvaksi juuri sellaisena kuin on. Kurssi tarjosi mahdollisuuden syventää itsetuntemusta ja tutustua paremmin omaan ääneen monipuolisten kehollisten harjoitusten avulla. Löysin kurssilla varmuutta, rohkeutta, iloa ja leikkisyyttä sekä äänenkäyttööni että elämääni. Suosittelen kurssia lämpimästi kaikille, kuten Magdalenan opetusta ja ohjausta yleisemminkin ❤️"
- Johanna, 2024 kurssilainen


"Magdalenalla on taito olla läsnä ja luoda turvallinen tila, jossa omaa ääntään, siihen liittyviä jännityksiä ja haavoja oli turvallista työstää. Tapaamisten läsnäoleva, keskittynyt ja luottamuksellinen tunnelma kannusti ja kannatteli oman äänen kanssa työskentelyä.
Löysin kurssin aikana äänen käyttööni varmuutta, iloa ja leikkiä. Ryhmämuotoinen toteutus mahdollisti syvän kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemuksen. Ryhmäläiset toimivat peilinä ja avasivat uusia horisontteja.
Kurssilla havahduin siihen miten laajasti ääni ja sen käyttäminen liittyvät elämän eri osa-alueisiin. Omalla äänimatkallani olen työstänyt rajojen tematiikkaa ja huomaan kurssin vahvistaneen omien rajojeni sanoittamista muille. Asetan ja osoitan rajani jämäkämmin. Olen myös oppinut ottamaan oman tilani. En enää suostu pienentämään itseäni ja tarpeitani. Olen itseni puolella. Kiitos Magdalena."
- Riikka, 2024 kurssilainen


"Elementaalinen äänikurssi oli itselleni voimakkaimpia harjoituksia, mitä henkiseen avautumiseen ja äänenkäyttöön tulee. Jokainen tapaamiskerta oli oma seremoniansa, ja tapaamisten ravitsevat ja hoitavat vaikutukset ovat jatkuneet kuukausia vielä niiden jälkeenkin. Magdalena johdatti ilmiömäisellä tavalla minut ja meidät ryhmänä sellaisen äärelle, jossa ääni saattoi virrata vapaasti ja autenttisesti sydämestä käsin sekä resonoida kehossa ja tilassa täysin uudenlaisella, ennenkokemattomalla tavalla.


Tunneskaala oli käsittämättömän laaja, eivätkä sanat mitenkään riitä kuvamaan sitä kaikkea pyhää, mitä yhdessä luominen ja laajentuminen synnyttivät. Syvästi kiitollinen siitä, että sain olla osana tätä kaikkea, ja kiitollinen siitä, mitä se itsessäni kokonaisuudessaan avasi! ❤️ Kiitos Magdalenalle upeasta, taidokkaasta ja turvallisesta fasilitoinnista tämän ainutlaatuisen matkan läpi sekä johdattamisesta jonkin uuden aukeamisen äärelle!"


- Vanamo, 2023 EÄ kurssilainen

"Osallistuin Elementaaliselle äänikurssille, koska halusin vahvistaa oman ääneni löytymistä tämän vuoden teemani mukaisesti. Magdalenan opetus ja ryhmän ohjaus on lempeää, varmaa ja kiinnostavaa. Kurssi antoi sisäistä varmuutta, iloa ja voimaa eri elementti-viikkojen aikana ja kurssi on paljon enemmän kuin äänenkäyttöä. Se oli itsensä ja toisten kohtaamista läsnäolon kautta, lähdin kotiin aina sekä maadoittuneena että inspiroituneena. Sydämellinen kiitos!"
-Elina, 2024 kurssilainen



"Elementaalisen äänen kurssi oli pysäyttävä, maadoittava ja herkkä, rikas, raikuva ja kaikuva kokemus. Ja vielä paljon muutakin! Kurssi oli orgaaninen, joka tuntui antavan jokaiselle osallistujalle juuri sitä mitä tämä juuri kaipasi ja tarvitsi. Se antautui ja avautui pakottomasti, mutta meni kuitenkin jotenkin ihon alle, vaikuttaen kurssilaisten elämään myös arjessa.
Erityisesti luontoyhteyden vahvistaminen ja vahvistuminen vaikutti ja muutti omaa arkeani merkittävästi, jotenkin kohotti ja ylevöitti, toi pyhyyden kokemusta ja kimmellystä eloon, kehoon ja ajatuksiin. Taisi mukana olla jonkin verran hörhöaspektia ja taikaa, mutta samalla juuri luonnon aitoihin elementteihin sitoen kurssin sisältö tuntui aidolta ja luonnolliselta."
- EÄ Kurssilainen, 2023

"Elementaalinen äänikurssi oli ihana lahja ystävältäni minulle. En tiennyt mitä odottaa. Kurssi osoittautui syväksi matkaksi itseensä. Äänenkäytön vahvistaminen tuntui tärkeältä. Uskalsin tulla näkyväksi. Ryhmä oli turvallinen, intiimi ja kannustava. Magdalenan arvokkaat opit ja läsnäolon taidon kätken sydämeeni! Kiitollinen olo kurssista! ❤️" 

- Emilie, EÄ 2024

"Elementaalinen ääni oli upea ja moniaistisen elämyksellinen kurssikokonaisuus, jonka kaltaista en ole kokenut koskaan ennen. Kurssi piti sisällään kehollisten ääni- ja lauluharjoitusten lisäksi muun muassa meditatiivista rituaalityöskentelyä, jonka koin hyvin ravitsevana ja virkistävänä.
Magdalenalla on ainutlaatuinen kyky pitää tilaa, jossa aukeaa mahdollisuus paranemiselle, laajenemiselle ja yhteyden luomiselle niin omaan itseen kuin kanssaeläjiin ja -oleviin sekä meitä ympäröiviin luonnon elementteihin.
Koin Magdalena tekevän tällä kurssilla työtään pedagogina ja muusikkona täydellä, aidolla ja leikkivällä sydämellä ja pyyteettömällä läsnäololla."
- Mirre, EÄ 2023

"Tilasin Magdalenan järjestämän ruususeremonian siskolleni lahjaksi. Magdalena kannatteli täydellä sydämellä tilaa ja loi rakkaudelle puitteet kasvaa ja olla. Seremonia oli kaunis, ikimuistoinen ja herkkä. En unohda tätä koskaan. Hetki ei olisi ollut samanlainen ilman Magdalenan uskomatonta ohjausta, äänimatkaa sekä läsnäoloa. Kiitos! ❤️"
- Emilie


"Elementaalinen äänikurssi oli aivan ihana ja voimaannuttava kokemus. Kurssi antoi ihania työkaluja työskennellä elementtien kanssa sekä vahvisti yhteyttä luontoon, maailmaan sekä itseeni ja omaan ääneeni. Magdalena onnistui luomaan ihanan hyväksyvän ja lempeän ilmapiirin ryhmässä ja oli helppo hypätä mukaan harjoituksiin. Harjoitukset olivat monipuolisia ja voimaannuttavia"
- Milja, kurssipalaute



"Hakeuduin kurssille, koska minulla oli kytevä tunne, että haluaisin laulaa. En ole laulanut vuosiin, eikä laulaminen ole ollut osa arkeani lapsuuden jälkeen. Tuota pientä lauluhalua tutkiskellen, oivalsin monia asioita. En ollut ajatellut miten henkilökohtainen ääni on. Muiden edessä laulaminen vertautuu alastomana olemiseen. Magdalenan lempeässä ohjauksessa kokemus oli kuitenkin vapauttava ja kaunis. Ääneni kertoo kehoni tarinaa, tunteineen ja jännityksineen. Olennaiseksi ei noussut kysymys onko ääneni kaunis, vaan että se on minun omani, ja voin ilmaista sillä itseäni.

Viimeisen vuoden aikana olen opiskellut erilaisia kehollisia menetelmiä, ja äänenkäytöntutkimus tuntui luontevalta jatkumolta. Elementaalisen äänenkäytönkurssi sopii mielestäni kaikille äänille ja itse tutkimuksesta kiinnostuneille.

Ja edelleen, joku pieni halu minussa tahtoo laulaa. Oivalsin, ettei se ole esiintymisen halu, vaan halu laulaa ihmisten kanssa. Kokea yhteyttä, parantua, parantaa."

Paula

"Singing has been and still is a significant part of my life. I used to practice singing mainly with academic teachers, but I always felt that something was missing in their approach.
I felt that teachers didn't see me for who I truly am and didn't help me to find it.
For me, singing is not only about technique, it is about reflection and experiencing emotions. For me it is a tool to connect with my authentic self. Singing allows me to open up in front of other people, singing is about being present.
Finding a teacher who shares the same perspective has been a true pleasure. I believe that learning and practicing singing has something more than just an act, it is act of practicing to live more fulfilling life.
I would describe lessons with Magdalena as a practicing tantra with my own voice. She was able to create a beautiful and safe space that encourages exploration, experimentation, and the pure joy of singing.
I feel a lot of gratitude for the opportunity to be part of the group and to experience the bliss and joy of sharing emotions through singing."
- Konstantin, Elemental Voice course participant



Koin vahvaa sisäistä rauhaa ja pysähtyneisyyttä. Syvennyin kiitollisuuteen, rauhaan ja lempeyteen. Mulle tää kurssi on tuonut lisää itsevarmuutta, kiitollisuutta ja iloa. iloa siitä mitä äänen avulla pystyn ilmaisemaan ja tutkimaan."
- Ilona, kurssilaisen palaute

"Oma kokemus ylitti todellakin täysillä kaikki odotukset mitä oli, mutta ihan sitä päätöksestä kun päätin lähteä mukaan - jota en epäröinyt hetkeäkään, se tuntu niin oikealta - tunsin että tää on joku iso ovi mistä mun täytyy kulkea kohti kukoistusta ja virtaavaa elämää takaisin linjaan itseni kanssa.
Viime vuosi etenkin kesä-syksy oli melkoista pohjamudissa pyörimistä, olin masentunut ja uupunut. Mikään ei ottanut alleen.
Kunnes jossain vaiheessa oivalsin ja sain kokea suuren keventävän henkäyksen ja paino tippui yltäni. Alkoi nousta toivo ja todella aloin tuntea mitä tuleva antaa. Oivalsin että voin antaa itseni olla, voin olla kerrankin tekemättä yhtään mitään jos siltä tuntuu. Keho lähetti signaaleja, pysähdy. Sen lupasin että kuuntelen kehoani ja intuitiotani, ja teen juuri niitä asioita jotka saavat minut syttymään.
Matka tämän äänikurssin aikana on ollut ensinnäkin melkoista häpeätyöskentelyä, oman arvon, itsevarmuuden ja itsensä esille laittamisen kanssa työskentelyä. Autenttisuus, rehellisyys, raakuus. Olen löytänyt oman ääneni. Se tuntuu niin helvetin hyvältä laulaa, kun ääni kulkee kauniisti ja tunnen oman ääneni. Niin kokonaisvaltaista settiä, että huh."
- Inka

Inspiroiva, lumoava, voimaannuttava kokemus. Tunsin käyneeni ihmiselämän alkulähteillä.


-Markus 



Autoitte suuresti omalla välittömällä ja rennolla, autenttisella olemuksellanne luomaan turvallisen, ihanan ilmapiirin työpajaan. Harjoitukset olivat mukaansatempaavia, helpoiksi purettuja. Teidän keskinäinen mutkaton, toisianne tukeva yhteys välittyi koko tilaan ja tämä sama asenne välittyi kaikkia osallistujia kohtaan. Iltapäivässä oli lämminhenkinen fiilis ja ihana yhteyden tunne joka sulatti jännityksiä ja valaisi sydäntä. Lopun äänimatka oli super! 

- Kirsikka

Henkilökohtaisesti retriitti oli todella tärkeä ja sijaitsi omalla polullani hyvin tärkeään suunnan muodostamisen aikaan. Vaikka laulu historiaa omaankin, en ollut koskaan todella tullut tutuksi oman ääneni kanssa. Tuon kolmen päivän aikana tuntui että todella avasin oven oman ääneni saloihin ja ensimmäistä kertaa tunsin kuinka vapauttavaa on päästää oma ääni vapaasti ja miltä se tuntuu koko kehossa. Sain matkaani huisin paljon uutta pontta tutkia tuota puolta itsestäni ja elämästä myös jatkossa.
Harjoitteet olivat mielestäni suunnattu hienosti, todella laajalle kirjolle erilaisia kokemus-taustoja, niin että jokainen pystyy osallistumaan kaikkeen mitä oli tarjolla.
Frantsila paikkana jätti myös oman tuoksunsa ja makunsa koko tähän upeaan neljä (vai 3?) päiväiseen. "Henkisyyden buffet", jossa lähes jokainen elämän osa sai kosketuksen. Mikä ihana koronaton kupla meillä olikaan, muistan Mikon kanssa palatessa pysähdyksen huoltoasemalle ja sen "Mitä helvettiä" tunteen kun muisti kaiken muun todellisuuden. Eli retriitti siinäkin mielessä oli onnistunut irtiotto! 

- Samu



Väkevästi vaikuttava ilta takana. 
Kävin Vaskilinnun (Magdalena Mölsä) Muinaisten äänten työpajan, ja todellakin jotain ikiaikaista nousi esiin. Magdalena on Kansallisoopperan kasvatti, mutta on nuoresta iästään huolimatta löytänyt jo täysin oman tavan ilmaista itseään äänellään ja on keskittynyt nyt äänen parantaviin vaikutuksiin.
On hämmästyttävää, miten lyhyessä ajassa toisilleen täysin vieraat ihmiset löytävät yhteisöllisyyden tunteen, kun mennään vähän niiden omien uskallusten rajojen yli. Meistäkin tuli tänään kylä, jonka yhteinen voimakas ääni kantoi meistä jokaista, ja päällimmäisenä tunteena olikin kaikilla selvästi kiitollisuus.
Liian moni meistä ihmisistä kulkee läpi tämän elämän uskaltamatta oikein kunnolla astua omana itsenään esiin. Pelätään olevamme jollain lailla "liikaa" toisille ihmisille. Joku uskoo olevansa liian herkkä, joku liian kovaääninen, joku nauravansa liian kovaa tai väärin, uskoopa joku jopa hengittävänsä liian äänekkäästi. Kun sitten kerran tulee kokonaisena itsenään, omalla syvyyksistä lähtevällä äänellään esiin ja koko kylä ottaa sen hyväksyvästi vastaan, on se todella voimakas, parantava ja vapauttava kokemus. Kokemus, joka tuntuu koko kehossa, ja voi vaikka itkettää.
Mulla on aina ollut kauhea kontrolli ja itsekritiikki päällä kaikessa musiikintekemisessä, ja sen takia usein välttelen esimerkiksi improvisointia. Kun eihän voi olla varma miltä ne ilmaan heitetyt äänet kuulostaa, eikä voi tietää mitä muut sattuvat laulamaan. Tänään pystyin irrottamaan kontrollista, ja avautumaan sille mitä sisältäni nousi. Välillä se kuulosti hurjalta, välillä kauniilta, mutta se ei oikeastaan ollutkaan se pointti. Siinä yhteisöllisyydessä syntyi jotain paljon suurempaa kuin pelkästään kauniita sävelkulkuja.
Ääni on niin henkilökohtainen asia ihmiselle, että oman autenttisen äänen paljastaminen on todella pelottavaa, mutta samalla hyvin eheyttävää. Ihmisestä tulee kokonainen kun hän löytää äänensä; kirjaimellisesti sekä kuvaannollisesti. 
Erittäin onnellinen olo!


- Kirsi Jokinen

"Their gigs have always felt to me like a gathering of a family, tribe or a community. Most memorable and powerful moments have been when the audience becomes part of the music too. The primal energy that is present at their gigs gives me goose bumps every time. Thank you!"

-Aino Hausen-

"Magdalenan/Vaskilinnun laulutunnilla pääsin käsiksi omaan ääneeni vahvemmin ja sitä kautta vahvemmin kosketuksiin myös itseni kanssa. Magdalena rohkaisi ja piti tilaa isollekin äänen käytölle sekä rohkeille kokeiluille,minkä tunsin hyvin vapauttavana. Magdan oma heittäytyminen sulatti jännitykset ja häpeät myös itsestä. Ihana sekoitus ammattitaitoa sekä rentoa meininkiä." 

Tiia


"Laulutunnit olivat mulle viikon kohokohtia. Magdalena on todella läsnäoleva ja lempeä opettaja. Jokainen tunti oli erilainen ja niin kauniisti suunniteltu juuri minun tarpeisiin.
Aivan ihana, hyväksyvä, syväluotaava ja innostava tapa tutustua omaan ääneen upean johdatuksen avulla.
Kiitos🧡"

Lauluoppilas 

"Elementaalinen äänikurssi oli kauneutta ja rauhaa täynnä. Kurssille oli helppo tulla, koska ilmapiiri oli niin rakastava, lämmin ja salliva. Lisäksi saimme varsin konkreettisia välineitä parantaa, rentouttaa omaa äänentuottoa. Näitä aion käyttää jatkossakin. Kiitos tästä maagisesta matkasta, jossa arki unohtui kauas."

Johanna